Yksi tarina ystävyydestä

Monelle äidille on käynyt niin, että seuratessaan lasten ratsastusta kentän reunalla, on heppakärpäsen puraisemana erehtynyt kokeilemaan itsekin satulaan nousua ja sille tielle on jääty.Näin kävi myös Pirjo Rautapäälle, joka nousi ensimmäisen kerran satulaan ollessaan 53 vuotias. Tänä vuonna 78 vuotta täyttävä eläkkeellä oleva hammaslääkäri Punkaharjulta harrastaa edelleen ratsastusta, viikoittaiset kerrat ovat tosin harvenneet, mutta muutaman kerran viikossa on omaa suomenhevosta päästävä hoitelemaan. 

Hevosen hoitaminen ja ratsastaminen ovat parasta terapiaa monessa elämän tilanteessa. Usein tallille tulee lähdettyä väsyneenä ja joskus vastentahtoisestikin, mutta kotiin saa palata aina virkistyneenä. Heppaterapia on hyvää hoitoa niin keholle kuin mielelle. Kun seurana on toinen elävä olento, jonka kanssa touhutessa on oltava aidosti läsnä, keskityttävä juuri tähän juttuun, siinä maailman murheet unohtuu.

Ratsastuksen salat Pirjo oppi ensimmäisen, tyttärensä kanssa yhdessä omistaman suomenhevosen Voukan kanssa. Vouka oli hyvä opetusmestari, helppo hoidettava ja turvallinen ratsastaa. Tällä alueella nimi lienee tuttu useammallekin heppatytölle.

Hyvästä ystävästä joutuu joskus luopumaan, asia joka Pirjolle kertomansa mukaan on erityisen vaikeaa. Samalle vuodelle sattui Pirjon elämässä paljon menetyksiä eikä tainnut ajatus omasta uudesta hevosesta tulla ensimmäisenä mieleen. 

Mutta sitten tuli Sava Esteri, ei sieltä helpommasta päästä oleva suomenhevostamma, joka on viime vuosina saanut kaiken ansaitsemansa rakkauden ja huolenpidon Pirjolta.  Sava toi tullessaan lohdun, suuntasi ajatukset tulevaan tuoden tekemistä ja sisältöä elämään. Ja millä sen hevosen kokoisen aukon elämässä täyttää muulla kuin hevosella.

Sava Esteri osoittautui temperamenttiseksi tammaksi ja taisipa ratsastuksen opettaja todeta, että neuvoisi vaihtamaan hevosta, jos ei olisi ollut Pirjon oma. Mutta kun luovuttaminenkaan ei ole tyypillistä Pirjolle, yhteinen matka jatkui ja luottamus alkoi rakentua pikkuhiljaa. Tuon luottamussuhteen syntymisessä on ollut jotain ainutlaatuista.

Sain seurata läheltä Pirjon ja Savan yhteistyötä talvikuukausina Kukkarokankaalla viettäessämme maastoviikkoja oman suomenhevoseni kanssa. Hevoset myös yhdistävät ihmisiä, samanhenkisessä porukassa on hyvä harrastaa ja syntyy uusia ystävyyksiä.

Hatun noston arvoinen asia on se, millä peräänantamattomuudella Pirjo nousee satulaan vaikka se ei aina olisikaan helppoa ja rauhallisesti Sava malttaa odottaa ratsastajan kiipeämistä satulaan. Maastoratsastus on Pirjon ja Savan ykkösjuttu, se tuottaa iloa molemmille. Uskollisena omille tavoilleen, makupaloja unohtamatta, Pirjo aidosti välittäen pitää huolta Ystävästään.

Kun yhteinen sävel ja luottamus löytyvät, ei sitä voita mikään.

 Suomenhevonen – Ystävä isoilla kirjaimilla

Kuvassa tarinan kertoja Pirjo & Sava Esteri ja kirjoittaja Leena & R.R. Saras